Aloin miettimään miksi haluan olla täydellinen, ja päädyin aika selviin tuloksiin. Miellyttääkseni itseäni ja muita. Ehkä liiankin paljon muita.
Onneksi pääsin jo viimekeväänä peruskoulusta pois, sillä siellä tämä muutaman ihmisen täydellisyys alkoi ottaa päähän. Viereisluokallani oli tyttö, joka oli täydellinen kaikessa. Hänen lähes jokainen arvosanansa oli päättötodistuksessa 10, hän oli hyvin kaunis ja hoikka, hän voimisteli menestyen ja tuli kaikkien kanssa toimeen. En kertaakaan kuullut kyseisestä henkilöstä puhuttavan pahasti, vaikka hän itse seläntakana muista puhui. Opettajat vallan pitivät hänestä, ja hoki usein kuinka kyseinen tyttö osaisi tehdä sen, tän ja tuonkin asian paremmin kuin muut.
Mistä se johtui, että hän kykeni tuollaisiin tuloksiin? Oliko hän vain päättäväinen? En tiedä, enkä välttämättä haluakaan tietää. En vain itse pystynyt sietämään sellaista kaksnaamaisuutta sekä eriarvoisuutta, mitä kyseinen tyttö koulussamme viljeli.
Loppupeleissä silti alan ymmärtämään kyseistä tyttöä. En tiedä pyrkikö hän itse tietoisesti täydellisyyteen, vaiko ei. Onko se vain hänen elämäntapansa. Jos on, en voi muuta kuin kunnioittaa häntä siinä!
Peruskouluni päätyttyä, pääsin opiskelemaan uuteen oppilaitokseen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Täällä uudessa koulussa olen alkanut huomata itsessäni täydellisyyteen pyrkimisen piirteitä. En tiedä olenko katkera vieläkin, kun minua ei arvostettu peruskoulussa. Minua pidettiin luokkamme jämäoppilaana, koska en saanut hyviä numeroita, saati ollut hoikka ja kaunis. Jokatapauksessa olen yhden askeleen täydellisyyteen ottanut nimittäin koulunumeroiden kautta. Nykyään opintokorttini hymyilee numerolla 3, lähes joka kurssin kohdalla (asteikko 1-3).
Myöskin kyseinen koulu on saanut minua etääntymään tavoitteistani täydellisyyteen ulkonäön suhteen. Jos selkeentäisin hieman tätä kuviota, eli asun myöskin kyseisen oppilaitoksen asuntolassa ja saamme kaksi kertaa päivässä lämpimän aterian ja aamupalan. Nämä ateriat ovat mm. yhtiä syyllisiä täydellisyydestä etääntymiseen. Olen lihonut tämän syksyn aikana n.10kg, koska koulun ruoat on aivan järjettömän hyviä. En ymmärrä miten olen päästänyt itseni lihomaan. Oma liikuntanikin on vähentynyt rutkasti, sillä en vain vaivaudu enää lähtemään ulos. Osasyinä se, etten tunne aluetta kunnolla, kyseisellä alueella ei ole pimeälläkään katuvaloja enkä vain välillä vaivaudu ulos. Mitä muuta liikuntaa pystyt asuntolaolosuhteissa tekemään?
Kilpailin vielä vuosi sitten eräässä joukkueessa, mutta jouduin lopettamaan sen, kun jänne nilkastani vaurioitui pahasti. Ei siis varmaan kovinkaan yllätys, että ikävöin päästä takaisin joukkueeseen. Nilkan puolesta se olisikin jo mahdollista, mutta kun pääsy tuonne kouluun rajoitti asiaa, sillä se on eripaikkakunnalla missä ennen kilpailin. Eikä koulun paikkakunnallakaan kyseisen lajin joukkueita ole.
Minun on todella yritettävä edes liikkua, enkä saa keksiä enää tekosyitä itselleni.
